Pilven ja veden balladi

Rakkaat lukijat (eli kaikki noin kolme lukijaa),

Pahoittelut tosi pitkästä tauosta! Tässä välissä vaihdoin kaupunkia Hangzhouhun (joka on siis kuitenkin noin puolentoista tunnin junamatkan päässä Shanghaista eli lähellä) ja toiseen harjoittelupaikkaan. Tämä paikka on kuitenkin huomattavasti parempi kuin Shanghain, sillä pääsen tekemään videoita - asia, jota rakastan.

Sen lisäksi, että päiväni ovat olleet täynnä mahtavia videohommia, on Kiinan internet-tilanne muuttunut jälleen kerran huonompaan. Jo aikaisemmin Blogspot oli blokattu, mutta nyt viimeaikaisten tapahtumien myötä myös Facebook (jonka kautta aikaisemmin lähetin tekstini blogiini) on blokattu.

Mutta tämä politiikasta, en jaksa jauhaa aiheesta jota en tunne eikä minulla ole sanottavaa. Elokuviin!

Olen jo kauan luvannut ruotia kolmatta Shanghaissa näkemääni kiinalaiselokuvaa. Sen nimi on The Knot eli Solmu, vaikka alkuperäinen elokuvan nimi kääntyisi jotakuinkin "Pilven ja veden balladi" - kuvaa siis kahden rakastavaisen, Qiushuin (syksyn vesi) sekä Biyunin (jadenvärinen pilvi) halki ajan ja paikan kestävää tarinaa.

Elokuva alkaa järkyttävän pitkällä jatkuvalla kamera-ajolla (joka on kyllä selvästi tietokoneistettu) alkutekstien rullatessa verkkaisesti ruudulla. Tarinan alussa Qiushui on ulkomaan vaihdosta Taiwaniin palaava lääkäriopiskelija, joka palkataan rikkaan Biyunin perheen pienemmän lapsen (eli Biyunin pikkuveljen) englannin kielen kotiopettajaksi. Biyun ja Qiushui kuitenkin rakastuvat, mutta pariskunta joutuu eroamaan, kun sota alkaa ja Qiushui vasemmistolaisen aatteen siivittämänä joutuu pakenemaan manner-Kiinaan. Eletään siis 1940-lukua, kun kommunistit ja demokraatit väänsivät kättä Kiinan tulevaisuudesta.

Tässä vaiheessa täytyy mainita, että elokuva (joka ilmestyi 2006) on ensimmäinen suuri filmi, ns. blockbuster, joka on tehty yhteistuotantona Taiwanin, Hongkongin ja manner-Kiinan välillä.

Enivei, Qiushui ja Biyunin yhteys katkeaa sotatilan takia eivätkä postit tahdo löytää perille. Samaan aikaan rintamalla Qiushuin kanssa palveleva sairaanhoitaja rakastuu tähän. Elokuva seuraa pitkälti Qiushuin sisäistä kamppailua kahden naisen välillä: yhden, jota hän todella rakasti mutta josta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään ja toisen, jonka kanssa hänellä voisi olla todellinen tulevaisuus.

Tarinankerronnan tavaksi on valittu kovin monista nykyelokuvista tuttu takaumin kertominen. Elokuvan alussa kuvataan nykyhetkeä ja jo vanhaa Biyunia, jonka kotoa muuttomiehet siirtävät tavaroita pois. Samalla kun eri tavarat sytyttävät niihin liittyvät muistot, myös Biyunin veljentytär on kiinnostunut samasta tarinasta ja seikkailee ympäri kaakkois-aasiaa vihjeiden perässä. Rakenteellisesti tällainen eeppinen monen aikakauden takaumien kautta kerrottu elokuva muistuttaa aikanaan näkemääni The Notebook -elokuvaa hyvin paljon. Mikä ei ole lainkaan huono juttu.

Leikkauksessa olisi tosin vielä parannettavaa. Kohtauksien välillä on läpi elokuvan eräänlainen fade out -transitio, joka käy nopeasti häiritsevän huomiotaherättäväksi, koska joka kerta elokuva ikään kuin pysähtyy odottamaan sen sijaan, että tarina etenisi jouhevasti.

Joka tapauksessa, The Notebookista ja vastaavista elokuvista kiinnostuneet löytänevät The Knotista mukavaa seuraa pariksi tunniksi.

Tähän päättyy kiinalaisten elokuvien arviotrilogiani, seuraavassa entryssä palataan enemmän matkabloggauksen kaltaisiin kirjoituksiin. Milloin se sitten tuleekaan. Peace out!

Kiinalainen elokuva

Otsikko on tietenkin harhaanjohtava, sillä mitään yksittäistä kiinalaisen elokuvan prototyyppiä ei tietenkään ole olemassa. Sen sijaan elokuvafestivaaleilla kerkesin näkemään muutama suhteellisen uutta elokuvaa, joista yhden käsittelin jo edellisessä postauksessa.

The Journey Away on uunituore, kiinalainen, independent-, road-trip (ja mitä muita kuvauksia keksisin tähän) -elokuva, vieläpä nuorelta ohjaajalta, taisi olla 82 tai 83 syntynyt. Elokuva alkaa itäisestä rannikkokaupungista, jossa selkeästi ympäristöönsä sopeutumaton ja kapinallinen nuorukainen esitetään katsojalle. Erinäisten tapahtumien seurauksena tämä nuorukainen päättää lähteä syvälle länteen, etsiskelemään juuriaan. Mukaan tuppautuu hänen harmikseen mukaan myös hänen eskari-ikäinen siskopuolensa.

Elokuvan alku kaupunkikuvauksineen olivat kyllä tyypillisen tavallisia, mutta mitä enemmän kaupungista päästään pois ja maaseudun idyllisiin maisemiin, sitä enemmän elokuvasta saa irti. Sisarukset törmäävät matkallaan mitä eriskummallisiin hahmoihin, jotka eivät koskaan ole sitä miltä he ensiksi vaikuttavat. Myös tuittupäinen poika oppii matkan aikana paljon itsestään ja lähimmäisistään.

Nuoresta ohjaajastaan huolimatta elokuvalla on yllättävän aikuismainen ote elämään ja siihen, miten se esitetään. Tyyliltään The Journey Away muistuttaa osittain jopa länsimaisia lajitovereitaan. Ehkä juuri tämän takia pidin siitä? En osaa sanoa. Sen vain tiedän, että tällaisia pätkiä Kiina tarvitsee lisää.

Pahoittelut tässä vaiheessa siitä, että tähän päivitykseen on mennyt mukava tovi, tällä hetkellä päivät menevät harjoittelussa, ja vaikka siellä olisikin aikaa kirjoittaa, ei näppäimistössä ole ääkkösiä. Ja kun minä onneton menin lupaamaan kirjoittavani suomeksi :)

Saman ajanpuutteen takia siirrän seuraavaan päivitykseen ajatukseni elokuvasta The Knot, parin vuoden takaa, joka kertoo halki vuosikymmenten kestävän eeppisen rakkaustarinan vähän The Notebookin tyyliin.

Elokuvissa

Mitä olisi elokuvafestivaalit ilman elokuvia? Yritän käydä täällä ollessani mahdollisimman paljon katsomassa muidenkin elokuvia, erityisesti kiinalaisia elokuvia. No, jos totta puhutaan, olen käynyt katsomassa vain kiinalaisia elokuvia. Pakkohan se on! Niitä ei pahemmin Suomessa näe.

Näkemäni pätkät edustavat ns. mainlandin elokuvatuotantoa, siis manner-Kiinan leffa-alaa. Olen aikaisemmin ajatellut, että mannerkiinalaiset elokuvat ovat paljon jäljessä hongkongilaisia tai taiwanilaisia sisarteoksiaan. Näkemäni elokuvat ovat kuitenkin todistaneet kiinalaisen elokuvan ottaneen suuria harppauksia poissa ollessani. Olen todistanut tyylilajien kirjon aina historiallisista merkkitapahtumista kertovista elokuvista pieniin ja yksinkertaisiin roadtrip-pätkiin sekä monia vuosikymmeniä halkoviin, rakkauden syvimpiä olemuksia pohdiskeleviin eeppisiin elokuviin.

Esimerkiksi ”Kirjoitukset 1977” kertoo koskettavan tarinan kulttuurivallankumouksen loppuhetkistä ja vuodesta 1977, jolloin vuosikymmeneksi maalle ”uudelleenkasvatettaviksi” joutuneet kaupunkilaisnuoret saavat ensimmäistä kertaa elämänsä aikana mahdollisuuden hakea ja osallistua korkeakoulujen pääsykokeisiin. Tällä tapahtumalla on myös omaan elämääni sidottu merkitys, sillä äitini oli juuri tuota vuoden 1977:n ensimmäisiä ”vapaita” uusia yliopisto-opiskelijoita. Hän päätyi lopulta Tsinghuan yliopistoon, tuohon Kiinaan parhaimpaan.

Tätä ennen, kulttuurivallankumouksen aikaan, yliopistoihin mentiin ”firman suosittelemana”, eli käytännössä vain korkea-arvoisten kaaderiperheiden lapsilla oli vanhempiensa suhdeverkoston avulla moiset opiskelumahdollisuudet. Tämä riippumatta siitä, oliko kyseisillä lapsilla loppupeleissä rahkeita edes niin tasokkaisiin kouluihin. Isäni ikäluokka oli viimeinen, joka pääsi suosittelun avulla yliopistoihin. Hänen sukunsa tausta takasi hänelle paikan Tsinghuan yliopistossa. Tosin hän on myös oikeasti fiksu ihminen ja ansaitsikin paikkansa, toisin kuin monet ikätoverinsa.

Mietinkin usein, historian nyt paremmin tuntien, kuinka elämäni olisi voinut olla toisin (tai siis olematon), mikäli äitini ei olisi päässyt nauttimaan yliopistokokeiden vapautumisesta. Elämä on siis pienistä sattumista kiinni. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan näin.

Seuraavassa tekstissä otan käsittelyyn kaksi loistavaa, uuden ajan kiinalaista elokuvaa, yksi erittäin indie-henkinen roadtrip-kasvukertomus ja toinen vuosikymmeniä halkova rakkausepookki suureen Hollywood-tyyliin.

Shanghai vs Beijing?

Shanghai on tosiaan erilainen kuin Beijing. Äidin serkku, jonka luona siis asun, sanoo, että jos Shanghaissa näkee jonkin mielenkiintoisen rakennuksen, sen luo kävelee vielä hetkessä. Beijingissä matkaan saattaa mennä kymmeniä minuutteja.

Syynä tähän on tietenkin se, että Beijingin kaavoitus on jäykän suorakulmaista. Kadut ovat tasan 90 asteen kulmassa toisiinsa ja koko kaupunki on kuin täydellinen risuaitamalli. Tämä tekee Beijingissä navigoimisesta tietenkin helpompaa (tavallaan), mutta kaupunki menettää osan persoonallisuudestaan näin.

Shanghai on paljon... vapaampi kaupunkisuunnittelussaan. Tiet eivät ole suoria, vaan jättää kuljeksijalleen paljon löydettävää. Pariin otteeseen on käynyt niin, että olen huvikseni lähtenyt kävelemään tietäen suunnilleen oikean suunnan, kierrellyt pikkukujia pitkin, ja juuri kun luulen eksyneeni täysin, kulman takaa löytyy iso tienhaara ja pääsen takaisin reitille.

Myös fiilis esimerkiksi kaupunkien korkeakoulujen sisällä on hieman erilainen. Ainakin jos vertaa Tsinghuaa ja Fudania (ainakin HSE:llä OLI vaihtokohde tänne vielä 2008:ksi, en ole varma onko enää). Tsinghuassa tiet ovat suoria ja pitkiä, Fudanissa on vain yksi pitkä suora. Toisaalta esimerkiksi PKU (Peking University) on vähän Fudanin tapainen, sekavampi jos saan sanoa, ei niin jäykkärakenteinen. Joten ei voi suoraan sanoa että eri kaupunkien oppilaitoikset ainakaan suoraan heijastaisivat itse emokaupunkejaan.

Olen ollut täällä vielä liian vähän pystyäkseni vastaamaan tähän polttavaan kysymykseen: Shanghai vai Beijing? Täytyy katsoa vielä vähän aikaa...

Seuraavassa tekstissä arvioin vähän enemmän elokuvafestivaaleilla näkemiäni elokuvia.

Ajatuksia viime viikosta ja viikonlopusta

Blogin etäpäivittäminen Facebookin kautta onnistuu näköjään sittenkin, ainakin Allupallu kävi jättämässä edelliseen tekstiini hymiön.

Ja sitten aiheeseen. Beijingistä paluustani on pian viikko takana. Kuten edellisessä tekstissäni jo mainitsin, aika - lyhytkin - aikaansaa paljon muutoksia asioissa. Ja ihmisissä. Kaipa myös välimatka vaikuttaa. Joskus pitempi etäisyys on kuitenkin parempi kuin lyhyt. Kaikkein raastavinta on seisoa vain askeleen päässä toisesta tietäen, ettei tuota välimatkaa voi todennäköisesti koskaan ylittää tai kuroa.

Onkin siis aika kääntää katse johonkin aivan muuhun. Nimittäin Shanghain kansainvälisiin elokuvafestivaaleihin! Kuten Facebookin "Mitä meistä tuli" -fanisivuilta matkaani seuraavat varmasti tietävät, muutin viikonloppuna Galaxy Hoteliin 4 yöksi. Tämä oli siis festivaalin maksama majoitus. Aamiainen sekä kourallinen lounas- ja päivällislippuja kädessäni aloitin SIFFaukseni.

Hotelli on neljälle tähdelle tyypillisen pramea, mutta onneksi silti kaukana kaikkein övereimmistä laitoksista joita olen Shanghaissa nähnyt. Erikoispiirteenä hotellissa on virallinen Demokraattisen Korean kansantasavallan ravintola. Perinnepukuun puetut pohjoiskorealaiset
sisäänheittäjätytöt ovat kuulemma "aitoa tavaraa", toisin kuin moneen kertaan elämänsä aikana kauneusleikatut eteläkorealaiset sisarensa. Nämä tytöt ovat myös harvoja onnekkaita pohjoiskorealaisia, jotka ovat päässeet näkemään maailmaa totalitaarisen yhteiskuntansa ulkopuolella. Toki hillitäkseen heidän loikkaushalujaan pitää Pohjois-Korea heidän kotiin jääneitä omaisiaan panttina. En ole kyllä vielä käynyt ravintolassa, pitäisi kai ennen kuin koko Korean niemimaa peittyy ydinlaskeumaan.

Joku oli muistaakseni joskus sanonut jossain (aivan loistavaa lähdekritiikkiä ;), että näyttelijäntyötä voisi verrata prostituutioon. Sitä joutuu työskentelemään ohjaajan mielivallan alla. Lauantaina elokuvafestivaalien avajaisten alla pääsin seuraamaan elokuvatähtiä lähietäisyydeltä heidän odottaessaan kukin vuoroaan astumistaan punaiselle matolle. Jotkut näyttivät viihtyvän enemmän, jotkut vähemmän hyvin. Shanghain kuumuus saa helposti hien pintaan.

Tämä tällä erää, seuraavassa tekstissä käsittelen enemmän kahden kaupungin eroavaisuuksia - siltä osin kuin näin lyhyen Shanghain oloni aikana ehdin panna merkille.